Poisheitetyn comeback

Joku vippaa tavaran sekajäteroskiin,
taiteilija onkii sen ylös,
liittää sen kokoelmaansa,
rakentaa siitä näyttelyn,
löytää ihmisiä,
jotka antavat poisheitetylle comebackin.

 

Poisheitetyn comeback -teolla kunnioitetaan ympäristöä ja rajallisia energiaresursseja myymällä valikoima sekajätelaatikoista dyykattuja käyttökelpoisia esineitä, jotka olivat vähällä joutua Vantaan Energian polttolaitokselle, takaisin ihmisten arkeen. Koska esineitä on paljon, rajaksi asetan tolkullisen urakan: noin 50 myyntiä/ lahjoitusta.

Aloitan myynnin niillä tavaroilla, joiden kuvittelen menevän helpoimmin kaupaksi, ja niitä jotka vievät varastotilaa. Joitakin tavaroita tulen lahjoittamaan, tai laittamaan nopeasti kiertoon eurolla tai parilla. Kauppapaikkani olivat tori.net, facebook ja huuto.net.

Tori ja facebookin monet kirpputori-ryhmät olivat suunnilleen tasavahvoja myyntipaikkoja, huutonetissä sain myydyksi kaksi kirjaa. Tuttavien kanssa hieroin neljät kaupat. Voisi vielä sanoa että f.b. oli kauppapaikkana nopea ja hyvin hektinen, tori taas hitaampi ja hallittavampi, ja siksi se tuntui miellyttävämmältä. Huutonetin hyvä puoli oli että sinne voi halutessaan ladata tavarasta tarkat kuvat. Huutonet voisi olla hyvä kauppapaikka keräilykirjoille.

Keräsin kokoelmaani myös tietokoneita, lääkkeitä, pesuaineita, kosmetiikkaa, kännyköitä yms. Osa niistä on vaarallista jätettä. Jotkut sähkövempeleistä ovat toimivia, kuten Nokian älypuhelin. Osasto löytyy klikkaamalla vaarallinen jäte

Myymättä jääneet tavarat tulin lahjoittamaan ystäville, kollegoille, paikalliseen kierrätyskeskukseen, Emmauksen kirpputorille…

On myös esineitä, jotka ajautuivat omaan käyttööni, kuten hieno suurennuslasi, johon liittyy muistoja – kun olin pikkupoika, minulla oli samanlainen! Vaatteita, työkaluja, astioita, laukkuja, pari sähkölaitetta…

Työ Poisheitetyn comeback -sivun parissa tapahtuu harrastusvauhtia, tavara tavaralta.

TAVAROIDEN OSTAJILLE KIITOS, PITKÄÄ JA HARRASTA KÄYTTÖÄ! 

Kuva ja tekstit © Timo Vartiainen ellei toisin mainita.


 

 

”Hei, saisinks mä ne italialaiset kengät?”.

Kaurille Helsingin Maunulasta helmikuussa 2016 hyväkuntoiset Mario Fagninin nahkakengät femmalla. 5 € / 893 g.

 

 

 

 

 

 

 

Myy_2016helmi_tuikku-

”Kivituikut pääsivät paraatipaikalle erkkerin ikkunalaudalle kivi-kollegoiden viereen”. 24.3. 2016 Lauralle Iittalan kivituikut, kuin uudet! 8 € / 675 g.

 


Dyykkasin esinekokoelman 40:ssa tunnissa helsinkiläisten kotien sekajäteroskiksista. 40 tuntia vastaa keskimääräistä suomalaista työviikkoa. Esineitä kokoelmassa on noin 800 ja painoa niillä on yhteensä 209 kg.

Esineiden laskutapa on tyyliin että nippu lyijykyniä ei ole 20 esinettä vaan yksi. Kolmen samanlaisen kehyksen sarja löydettynä samasta sekajäteroskiksesta on laskelmissa kolme esinettä; isommat esineet on noteerattu yksilöiksi.

Pääsivulta, tai tästä pääsee näyttelydokumenttiin klikkaamalla Helsinki, jossa koko esinekokoelma on installoitu Helsingin Taidemuseon Kluuvin galleriaan. Kokoelma elää myös sivulla Päiväkirja / Diary, jossa kerron tavaranmetsästäjän arjestani  Roskisdyykkarin päiväkirjassa. Päiväkirjan sivuilla kohtaan muita dyykkareita ja kerron monen tällä sivulla olevan esineen löytötarinan.

– alla olevat kuvat saa suuremmaksi klikkaamalla –

 


 

MY_luistimet-copy

”Pistän miehen hakemaan, tyttö tarvitsisi perjantaiksi luistimet, joten pikainen haku käy voidaan hakea mistä vaan:) -Sini-”
Princess -merkkiset luistimet (Made in China) Vantaalle 16.2. Kunto kiitettävä. 6 € / n. 1500 g

 

 

 

 

 

 

MYY_kelluntaliivi

”Terve vielä ja kiitos paljon liiveistä. Luotan tällaisiin paljon enemmän kuin niihin paukkuliiveihin, joiden toiminnasta ei koskaan voi olla aivan varma. Merellä tarvitaan turvallisuutta, joka ei saa olla kiinni siitä, että painepanos on vanhentunut tai ei muuten toimi. Hyvää jatkoa ja seurailemme sivustojasi! yt. kössi ja pipa”.

Kyösti Helinille Rymacon kelluntaliivit 18. huhtikuuta. Liivit dyykkasin Kruunuhaasta Vironkadulta, jossa ne olivat vielä myyntipaketissa. ”Made for Rymaco by Craftsmanship Marin, Sweden”. 15 € / 675 g.

 

Kenkä_työkenkä

Sievin kärkivahvistetut, tukevat turvakengät Bully nimiselle afrikkalaistaustaiselle miehelle 18. huhtikuuta. Koko 44, kunto ok., mutta kärjissä kulumat. Kengät dyykattu Herttoniemen Hiihtomäentieltä, samasta roskiksesta josta löytyi kahdet käyttämättömät raksahousut.
7€ / n. 1700 g

 

 


Tavaran painosta voidaan laskea paljonko hyöty on kilowattitunteina, jos kyseinen tavara olisi poltettu Vantaan Energian jätevoimalassa, kuten kotien sekajätteelle on tehty pääkaupunkiseudulla keväästä 2014 lähtien. Maksetusta hinnasta taas voi laskea, paljonko sillä saisi ostettua kilowatteja. Tavaralla on tietenkin käyttöarvo, joka ei ole suhteissa euroihin tai kilowatteihin. Esteettisesti miellyttävä esine voi tehdä jonkun muuten vain onnelliseksi. Tavaran historiaan kuuluu että sitä valmistettaessa on käytetty luonnonvaroja, energiaa, työvoimaa…

Kun poisheitetyn comeback sivulle on päivitetty noin 50 kauppaa, tehdään summa summarum, yhteenveto.


 

 

Garbo_comeback3

”Olen taimien kasvatusvaiheessa ja kohta pitää siirrellä istutusruukkuihin.
Ostaisin mielelläni sinulta tuon läjän pois :).”
Vitosella viiskyt muovista kasvatusruukkua ja yksi nätti keraaminen Auli
Kivi-Niemiselle 25. huhtikuuta Kontulassa. Muoviset dyykattu Kruunuhaasta.
5 € / 959 g.

 

Garbo_comeback-2

Carina Majander sai itselleen 38 numeroiset siistit kesätennarit Kontulassa 2. toukokuuta.
0 € / 350 g.

 

kehitystankki-last_9kesa%cc%882016

”Kehitystankki meni oikeastaan kaverille ja sain vaihdossa vanhan objektiivin. Hyvältähän se tankki kuitenkin vaikutti ja varmaan kelpaa hienosti!”.
Pauli, Helsinki 17.6. 2016
Käytetty Patersonin filmin kehitystankki kympillä. Tankki on dyykattu Kallion Torkkelinmäeltä. 10 € / 375 g.

Paakallo
2.7. 2016 ”Queen of Darkness” -merkkinen mahdollisesti
käyttämätön XL -kokoinen paita Elisa Tuovilalle. 5 € /161 g.

MY_expressokeitin2

Jesperi Kuituselle yhden- ja kahden desilitran käytetyt mutteripannut ”Moka Express, Made in Italy” 4. heinäkuuta. 8 € / 595 g.

 

MYY_Viitta

Sadeviitta/ louekangas/ maavaate Matti Ikoselle. Kunto muuten ok., mutta hupun juuressa on paikattavat ohentumat.
0 € / n. 700 g.

Crop

”Crocsit menee tosiaan sukellushommiin, ei sukat kastu märällä
veneenkannella ennenkun pukee kuivapuvun päälle”.
17. heinäkuuta Mikolle vitosella crocsit jotka ei paljon häpeä uusille. Koko 13, merkki ”Crocs”. 5 € / 510 g.

 

MYY_Tiia Niskanen-heinä2016

Tiialle Jyväskylään Hagflösin punainen fleece 18.7. ”Made in Sweden, Woman 38, Polartec”. Mahdollisesti käyttämätön fleece oli dyykattu Kallion Torkkelinmäeltä.
12 € / 175 g. (Kuva: Tiia).

MYY_160723-puukko

Marttiini Jovan Kosticin käsissä 23. heinäkuuta. Pientä hapettumaa alahelassa ja hamarassa, muuten moitteeton. Puukko lähtee Lappiin kalareissulle. Dyykattu Kruununhaasta. 17 € / 154 g.

 

 

MYY_Haglöfsbag

Tipautin Jonnalle Haglöfsin laukun Kivikon pyöräkrossiparkille 11. elokuuta 2017. Laukku muuntuu kätevästi repuksi ja siinä on kiinnikkeet olkahihnalle. Laukussa ei näkynyt mitään käytön jälkiä. 50 € / 1008 g.

makari-1130g

Käytetty kesämakari 22.8. Sörnäisten metrolle, jossa vastassa Jasmine Färling.
5 € / 1100 g.

 

kierra%cc%88tys-laukku

Noorin selkeä tavoite oli saada laukku opintojen papereita varten. Oranssi kansio saa saman tien kodin 15. syyskuuta Kontulan metroasemalla: moitteeton olkalaukku  ”Dockers”. 10 € / 762 g.

 

myy_kaarinapaita
21. syyskuuta kävin Jätkäsaaressa. Katsoin Huuto -gallerian
näyttelyt ja annoin hyväkuntoisen, turkoosin paidan sovitukseen
Kaarinalle. Kaupat tuli. Apriori -paita ”66% silk, 22% elastane,
12% wool. Hand wash cold separately turned inside out.”
10 € / 228 g.

 

myy_neadesign

myy_pmyssy

”Myssy on menossa osaksi yhtä lahjaa kovalle teenjuojalle”. 
18. lokakuuta ”Nea Design” -pannumyssy Hennille aseman lippuhalliin. 8 € / 157 g.

 

kirja_stalininleh

Sofi Oksanen: Stalinin lehmät, WSOY 2003, 1. painos, pehmeäkantinen, hyvässä kunnossa. Postitettu Oksasen kirjoja keräilevälle Sonja Gerberille Pohjois-Savoon. 28.10.’16. 5 € / 573 g. 

 

myy_maijatutkii1

Tämän kirjan haluaisin lapsista vanhimmalle, 5-vuotiaalle Väinölle. Näen heitä aivan liian vähän asuessani itse Inarissa ja he Hämeessä. Tämän kirjan avulla vanhempien on helpompi maatilan kiireisen arjen keskellä selittää lapselle luonnon pieniä ihmeitä.” Maarit, Inari.
Anderson & Svedberg: Maija tutkii luontoa, Tammi 1994. 4. painos.
Kirja postitettu Hämeeseen 7. marraskuuta. 7,6 € / 394 g.

 

myy_kunnas-joulu

Marraskuun kolmannella viikolla Helsingissä kirjat ”Joulupukki” Marialle (”Joululahja aikuiselle, uudelle ystävälle”) ja ”Suomalainen tonttukirja” muusikko Elisalle (”Joululahja kummipojalle”). Mauri Kunnaksen kirjat: Joulupukki, Otava 1993, 6 € / 481 g ja Suomalainen tonttukirja, Otava 1993, 6 € / 384 g.

 

myy_markus161130

”Se menee meille iltalukemiseksi”.
Elina Karjalaisen ”Uppo-Nalle eksyksissä” Markuksen lapsiperheelle 29.11. WSOY 1984.
3 € / 421 g.

Myy_Nyrok.jpg

6. joulukuuta rautatieaseman lippuhallissa virolainen Urmas Tunderberg kertoo, että sarjis menee hänen pojalleen, jolla on jo iso kokoelma. Mauri Kunnaksen hieman harvinaisempi sarjakuva-albumi ”Nyrok City” vuodelta 1984 Otavan kustantamana. 10 € / 166 g.

suoristinrauta

”Rauta tulee pukkarin kaappiin ja kovaan käyttöön!”.
Tipautan laitteen 2. joulukuuta viulisti Mikaelalle musiikkitalon aulaan. Vempelettä kutsutaan ”suoristusrauta” tai ”tyvikohottaja” ja josta tuli suorastaan kilpailu eräällä facebookin kierrätyssivulla. Laite kuin uusi. ”OBH Nordica Volumaster, Björn Axén tools”. 9 € / 288 g.

 

antiikkikehys

7.12. Katajanokalla nelosen päättärillä todellisessa kaamosillassa, jätän antiikkikehyksen Assille. Käsityötä: kipsiä, väriä ja puuta. Kehyksen löytöpaikka oli Kalliossa lähellä Karhupuistoa. 15 € / 103 g.

 

vesijuoksu2

myy_vesijuoksuvyo%cc%88

”Käyn henkilökohtaisen avustajan työssä uimahallissa, ja päästään myös siskon kanssa yhdessä aloittamaan kuntoilu”.
14. joulukuuta Elinalle Suvi -merkkinen vesijuoksuvyö. 10 € / 230 g.

 

nilkkuri

16. joulukuuta tipautan oopperatalolla Kain Tapperin veistospihalla ”Jenny by Ara” talvinilkkurit Claudia Valido-Alaselle. Menivät kaupaksi  20 sekunnissa. 12 € / 801 g.

 



Energiankulutuksen lähteitä ym.:
http://www.vattenfall.fi/fi/sahkolaitteiden-energiankulutus.htm
http://www.motiva.fi/files/10416/Kodin_Energia_Opas.pdf

Vantaan Energian kotisivu:
https://www.vantaanenergia.fi/

Sähkölaitteiden keskimääräinen sähkönkulutus:
http://www.vattenfall.fi/fi/sahkolaitteiden-energiankulutus.htm

Motiva, ”Asiantuntija energian ja materiaalien tehokkaassa käytössä”.
http://www.motiva.fi/

Energiankäytön laskurit:
https://www.oulunenergia.fi/energia-ja-ymparisto/energianeuvonta/energiankayton-laskurit

Suomen Luonnonsuojeluliiton sivu jätteenpoltosta:
http://www.sll.fi/mita-me-teemme/kohtuutalous/jatteet/jatteenpoltto

 


mika-waltari

Postitin 29. joulukuuta Raija Hauskamäki-Rautamäelle Uuteenkaarlepyyhyn Mika Waltarin kirjan ”Tähdet kertovat komisario Palmu”, WSOY 1962. Hyväkuntoinen ensipainos ilman kansipaperia. 12 € / 494 g.

 

kierra%cc%88tyskirja-kert2

30. joulukuuta 2016 englantia opiskelukielenään käyttävälle tyttärelleni lahjaksi Päivi Rekiaron siistikuntoinen kirja: ”303 idiomia, prepositiota ja verbi-ilmausta in English”, Gummerus 2010. 0 € / 241 g.

 

vedenkeitin

Kaksi vedenkeitintä: saksalainen reilun litran ”Emide” ja puolen litran ”C3”. Molemmat käytettyjä, toimivia, siistejä.
Vuodenvaihteen tienoilla 0,5 litran keittimen haki nuori helsinkiläismies. 7€ / 560 g.
4. tammikuuta sipoolaiset Ana ja Inge kävivät hakemassa työhuoneeltani Emide keittimen. 6 € / 971 g.

Näiden tavaroiden eteenpäin pukkaamisesta olen tyytyväinen; lämmintä vettä voi pitää yhtenä arkielämän perusasiana. Näillä Vedenkeittimellä energiankulutus on puolet siitä mitä kulutus on sähköliedellä keitellen.

 

ostosska%cc%88rry

4. tammikuuta hyväkuntoinen kauppakärry Sipooseen. Juttu tavaran kierrätyksestä polveili Anan maalausharrastukseen ja sienestämiseen. 2 € / n. 3000 g.

 

turkishattu

7. tammikuuta. Joonatan halusi karvalakin, mutta joka oli liian pieni hänelle. Sovitettiin vaimolle, ei sopinut vaimollekaan, mutta sitten sovitettiin lapset – jo sopii! Suomalainen Fredriksson, vielä hyväkuntoinen turkislakki. Paukkupakkasten ansiosta hattusen taakse tuli eräällä facebookin kierrätyssivulla jono. 7 € / 186 g.

 

pomar_kenka%cc%881

20. tammikuuta Anita J. Turunen haki suomalaiset Pomar gore-tex kengät tyttärelleen; tyttären omat kengät olivat menneet rikki. Mukiinmenevässä kunnossa, vähintään neljän euron arvosta kenkää! 4 € / 898 g.

 

 

 

 

lautasenalunen

24. tammikuuta neljä 27 x 36 cm kokoista pöytätablettia Anu Parantaiselle
mökkikäyttöön. 5 € / 499 g.

 

keramiikka-astiat

”Ne tulevat uuteen kotiini jonne muutan tyttöystäväni kanssa”.
24. tammikuuta dreijattu savikeramiikka ja lautanen Aleksander Patouchasille.
7 cm korkean savityön pohjaan on uurrettu teksti ”1983 H.S. Viitasaari” ja kyljessä on muikkumaisia kalahahmoja. Teollisessa lautasen halkaisija on 21,5 cm ja pohjassa lukee ”dishwasher and microwave safe”. 6 € / yht. 1352 g.

 

kehys-10-x-15

”Uudessa kodissa valtava liukuovi jota huoltoyhtiö ei suostunut viemään pois, vaan pulttasi seinään kiinni koska muuten se heilui holtittomasti. Se mitä ei voi peitttää täytyy korostaa eli liukuovi tulee täyteen erilaisia mustia kehyksiä kuvineen, suurin osa hankittu kierrätettynä.” 24. tammikuuta kolme uudenveroista 10  x 15 cm metallikehystä laseineen Susanna Nykäselle. 5 € / 533 g.

 

peltipurkki

”Kannettomasta ruususta tulee kynäpurkki”.
Anita J. Turuselle 2. helmikuuta viis peltipurkkia tavaroiden säilytykseen. 10 € / 662 g.

 

vaalea-takki

2. helmikuuta tipautin Margaretille, joka oli liikkeellä sähköpyörätuolilla kahden koiran kanssa, siistin XL -kokoisen talvitakin. Takista pyytämäni euron kolikon sijoitin marketissa 0,9 kiloon punajuuria. 1€ / 833 g.

 

 

 

 

 

 

 

 

170206_jääkiekkoluistin

”Pojan (7 v.) kanssa on tarkoitus päästä luistelemaan”. Jonne, Vesalan urheilukenttä 6. helmikuuta. Retroa: 1970-luvun legendaariset kanadalaiset Daoust -jääkiekkoluistimet + alkuperäinen laatikko. Ikäänsä nähden hyvässä kunnossa, vähän pintaruostetta terissä.
1 € / 1943 g.

 

Suomishopin paita Pia Pitsingille kympillä 20. helmikuuta. Paita kuin uusi! 10 € / 318 g.

 

arabia

”Tähän laitetaan leivoksia ja tähän pasteijoita”.
Arcorocin tarjoiluvati ja Arabian 28 cm lautanen (”King Hot oven to table, micro safe”) nuorelle naiselle ”Anna Johanna” 2. maaliskuuta. Lasinen kuin uusi, keraaminen nätisti vähän kulunut.
7€ / 1582 g (Arcorocin 584 g + Arabia 998 g).

 

Perinteinen, käyttämättömältä vaikuttanut italialainen savivuoka ”Terra Toscana” Otmanelle, jonka kanssa tuli mielenkiintoinen ja leppoisa rupatteluhetki metron pihalla 9. maaliskuuta. Vuoassa tullaan valmistamaan perinteistä marokkolaista ruokaa. 4 € / 3525 g.

 

Tumma ja kaunis, anonyymina pysytellyt nainen haki kuusi siistiä cocislasia työhuoneeltani 9. maaliskuuta 2017. Lasit tulevat lahjaksi. 5€ /1448 g.

 

”Auto olis tulossa pojalle, joka nyt innostui poliiseista, poika 1v 7kk.”
Paljon ajettu poliisiauto pikkumiehelle 11. maaliskuuta ’17. Autosta saamani kolikot sijoitin marketissa pariin kotimaiseen omenaan, jotka painoivat 320 g. 1 € / 144 g.

 

Saan mahtumaan postipakettiin kaksi autoa, junan ja kengät Margareta Vesikolle Tampereelle päin 16. maaliskuuta. Sinisestä puuautosta on melkein vaikea luopua: ”Hantverkar Lyan, Made in Finland”. Muut valmistettu Kiinassa: rekan vetoauto ”Mack, Disney/ Pixair” ja ”Locomotive express E-Bo toys”. Käytetyt Ecco -kengät ovat myös siistissä kunnossa.
(Autot 606 g, kengät 557 g). 12 € / 1163 g.

 

Käyttämätön, pro laatuinen Leijona-työhaalari Eero Haapaselle ketotalkoiden ja kalaverkkojen noston lomassa Helsingin Vanhankaupunginlahdella 18. maaliskuuta.
Haalarin löytöpaikka oli Herttoniemen Hiihtomäentie, jossa kokeeksi raotin yhden sekajäteroskiksen kantta, tuloksena kahdet käyttämättömät raksakamppeet ja Sievin käytetyt turvakengät, jotka laitoin menemään jo aikaisemmin. 15 € / 898 g.

 

”Laatikko tulee väri- ja sivellinlaatikoksi – öljyvärit ja siveltimet ovat tällä hetkellä sikin sokin kangaskassin pohjalla.” 
Schmincken sopivasti maalijäljissä oleva pieni maalilaatikko nuorelle naiselle, Taru Tiililälle 20. maaliskuuta. Koko 28 cm  x 16,1 cm x 6 cm.  5 € / 522 g.

 

 31. maaliskuuta käytetyt, hyväkuntoiset kengät postipaketissa Kirsi Haquelle Espooseen. 6€ / 515 g.

 

31. maaliskuuta pienessä lumisateessa iso, siisti nalle Laiville metroaseman edessä. Tietenkin, Laivi kertoo sen tulevan lapselle. 0 € / 873 g.

 

”Ai nää kamat on dyykattu! Olen keräillyt omaa retkeilysettiäni kirppiksiltä ja Varustelekasta, ja tosiaankin harrastuksen kehittyessä on tullut idea jonkinlaisesta retro/survival paketista, jossa olisi kestäviä ja aina uudelleen korjattavissa olevia, luonnonmateriaaleista tehtyjä varusteita. Tuo rinkka lienee juuri sellainen.”

Viimeisistä viimeisin myynti maaliskuun viimeisenä päivänä: yksi suosikkini kokoelmasta, vanha kunnon 1970-luvun rinkka teki comebackit erään facebookin retkikirpputorin kautta. Kohtaaminen Markon kanssa oli myös hauska, juttua meillä tuntui riittävän loputtomiin.
20 € / 2614 g.


Sekajätedyykkien myynnin tulos on 420,6 € /  74 myytyä esinettä / 42,3 kg.

Myyty tavaramäärä, 42,3 kg, poltettuna Vantaan jätevoimalassa tuottaisi energiaa 126,9 kWh. (Voimalan ilmoittama keskimääräinen tuotto on 1 kg sekajätettä = 3 kWh).

Dyykeista saadulla 420,6 eurolla olisi mahdollista ostaa energiaa 2804 kWh. (Laskettu käyttämällä lukua 15 snt / 1 kWh, joka on tässä laskelmassa keskimääräisenä sähkön hintana, sisältäen pakolliset vero + ja sähkönsiirto).

2804 kWh energialla olisi mahdollista:

– käyttää jääkappi- pakastinta 7,7 vuotta (kun koneen kulutus on 1 kWh/vrk)

– saunoa 3,7 vuotta kahdesti viikossa, 1,5 tuntia kerrallaan (kun kiukaan kulutus on 8 kWh/1,5 tuntia)

– saada kolmen hengen kerrostaloasunnon sähkönkulutus 1,2 vuoden ajaksi (kun vuosikulutus on 2400 kWh/vuosi, joka on Vattenfallin sivulla ”Kodin keskimääräinen energiankulutus” arvion mukainen)

Vastaava kulutusarvio, kun 42,3 kg dyykattuja tavaroita olisikin poltettu Vantaan jätevoimalassa ja saatu siitä 126,9 kWh sähköenergiaa; sillä energiamäärällä voisimme:

– käyttää jääkaappi-pakastinta 4,2 kuukautta 

– saunoa 2 kuukautta kahdesti viikossa 1,5 tuntia kerrallaan 

– saada kolmen hengen kerrostaloasunnon sähkönkulutus 19 päiväksi

 

Lähteitä

http://www.vattenfall.fi/fi/keskimaarainen-sahkonkulutus.htm
https://www.vantaanenergia.fi/
Vantaan jätevoimalan polttopäällikön Kalle Patomeren puhelinhaastatettelu 15.11. 2016.
Motiva, ”Asiantuntija energian ja materiaalien tehokkaassa käytössä”:
http://www.motiva.fi/
https://www.oulunenergia.fi/energia-ja-ymparisto/energianeuvonta/energiankayton-laskurit
Suomen Luonnonsuojeluliiton sivu jätteenpoltosta:
http://www.sll.fi/mita-me-teemme/kohtuutalous/jatteet/jatteenpoltto


 

”Tuoreen laskelman mukaan suomalaisten ylikulutuspäivä oli jo maanantaina 3. huhtikuuta 2017. Kulutimme siis vain hieman reilussa kolmessa kuukaudessa luonnonvarat, joiden pitäisi riittää koko vuodeksi. Suomalaiset kuluttavat oman osansa maailman luonnonvaroista noin nelisen kuukautta maailman keskiarvoa aiemmin. Syyt luonnonvarojen kovaan kulutukseen ovat energiantuotannossa ja liikenteessä sekä ruoan tuotannossa. Niistä löytyvät myös ratkaisut kulutuksen vähentämiseen. Maailman ylikulutuspäivä on viime vuosina asettunut elokuulle.” (WWF).

https://wwf.fi/wwf-suomi/viestinta/uutiset-ja-tiedotteet/Suomalaiset-kuluttivat-jo-osansa-vuoden-luonnonvaroista-3157.a

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s