Erämaaroskaa

lappi_kammi

Olen dyykannut kaupungissa menestyksellä, mutta entä kuinka käy dyykkaus kairassa?

Kesäkuu 2015. Olen onnellisesti urvahtanut päivänokosille erään turvekammin lavitsoille, tiettömien taipaleiden takana, ei kaukana Venäjän rajasta. Herään ulkoa kuuluviin ääniin. Kohta joku jyskyttää ovea ja pää työntyy sisään kammin pienestä ovesta. ”Onhan täällä joku! Me siivottiin roskat pihasta, hirveen näköstä!” Tunnen itseni syylliseksi; minua vanhemmat miehet ehtivät hoitaa kaikessa hiljaisuudessa pihakentän siivoamisen. Miehet ovat habituksesta päätellen vanhemman polven kokeneita retkeilijöitä. Konkarit ovat rauhallista porukkaa, mutta nämä näyttävät tuohtuneilta!

Metsähallitus oli aikaisemmin vuokrannut kammia, mutta nyt kammin käydessä nirsolle retkeilijälle hataraksi, se on jätetty avoimeksi, ilmeisesti olettaen että retkeilijät pitävät kammin kunnossa. (2015 kammi on rakennettu talkoilla kokonaan uudelleen ja metsähallitus vuokraa sitä jälleen – 40 € /yö). Puuliiterin seinustalla on roskis, jota Metsähallitus tyhjentelee, arvaan että harvenevin välein. Nyt talven jäljiltä täysi roskis on jostain syystä lauennut ja maastoon on levinnyt monenlaista roinaa, jonka alkuperä on vaeltajilta ja kelkkamiehiltä. Näky on irvokas! En tietenkään malta olla tarttumatta kameraan. Läjä on selkeä kartta siihen, mitä kaikkea kammilla on viime aikoina maisteltu. On oluttölkkejä, tietenkin, ne ovat tulleet kelkkojen matkassa. Kelkkasankari on jättänyt tuulilasinsa roskiin. Myyrät ovat nauttineet pussiruokien viimeiset murut. Seuraavan myrskytuulen mukana kaikki roska olisi lentänyt pitkin tuntureita, pahimassa tapauksessa joutunut vesistöihin.

Tyhjien pakkausten kuskaaminen pois luonnosta, tiettömien taipaleiden takaa konevoimin, summataan retken hiilijalanjälkeen.

lappi_lapinkulta

lappi_pussiruoka1

lappi_pussiruoka

Olen harmaakuvemyyrä, rakastan pussiruokaa!

Erään tyypillisen pussiruokapakkauksen paino on täytenä 125 g, tyhjänä 15 grammaa  – paino tippuu 88%. Karhu -merkkinen 33 cl oluttölkki painaa täytenä 346 g, tyhjänä 16 g – paino tippuu 95 % ja vie sekin litistettynä minimaalisen tilan. Tölkin alumiinin voi kierrättää loputtomiin.

Kohtasin Norjan Paatsjokilaakson metsissä kveenin, koulun opettajamiehen, joka nuotiolla iltaa istuessamme hävitti kaljatölkkinsä nakkaamalla ne nuotioon. Hän kommentoi ihmettä: ”Ne vain katoavat jonnekin!”

lappi_autiotupa

Muistan, että vaeltajan alkutaipaleellani tietämättömänä poltin kaiken mikä paloi kohtuudella, myös muovin. Nykyään palautan pakkausmateriaalin taajamaan, paitsi poltettavat paperipakkaukset, ja aivan viime aikoina olen alkanut kerätä kämpiltä ja maastosta reppuuni ongelmajätettä joka ainakaan ei kuulu luontoon – käytettyjä pattereita ja pieniä akkuja. Niitä viereksii erilaisten kömmänöiden ja porokämppien hämärissä nurkissa, joskus pihamaillakin.

Takavuosina autiotupiin jätetty ylimääräinen eväs ja tulitikut olivat hyväntahtoisesti tarkoitettu hätätapauksiin, kun apu oli kaukana. Nykyään etäisyydet ja salomaan tuntu on tekniikan ansiosta laimentunut: puhelimet, gps-kartat, mönkijät, pyöräily, kelkkailu, lentäminen… Kämppään jätetyllä muonalla, jos sitä ylipäätään on, ei ole enää ole samaa merkitystä pulassa olevan retkeilijän pelastuksena. Nykyään tuvasta voi puuttua tulitikutkin. Erästelyn kulttuuri, olemisen tapa kairassa on muuttunut kolmenkymmenen vaellusvuoteni aikana.

Kiinnostuneena roskan kulkeutumisesta pohjoisille saloille olen alkanut harrastaa dyykkausta ja garbologiaa autiotupien roskiksilla. Olen löytänyt mm. ei vielä tyhjiä kaasupatruunoita (– vaeltajalle arvokasta ainetta!), ilmatiiviissä pussissa on lujasti maitojauhetta, mainioita muovisia eväsrasioita ja itse kämpistä parhaimmillaan viereksiviä retkikamppeita joita jotkut unohtelevat kämppiin.

Sille, joka haluaa testata dyykkausta autiotuvassa: menepä syksyllä ruskasesongin päätyttyä hankintoihin Saariselän autiotupiin! Kerran olen tavannutkin syyssesongin jälkeisen, hyvin harvinaisen dyykkarin Inarissa: kullankaivaja keräili oman kautensa viimeisenä päivänä Kultalan autiotuvassa panttitölkkejä. Ei ollenkaan kullankaivajan tapaista!

lappi_vieraskirja

Kynän luistattelua erään kömmänän vieraskirjassa. Hammaskaira, 2000.

Roskan suhteen omin voimin liikkuvat retkeilijät ovat onnistuneet tuottamaan paikallisia, pieniä katastrofeja, konevoimin liikkuvat ovat astetta taitavampia. Kiveliöiden suuret ongelmat ovat muualla, mutta se onkin jo toinen juttu.

Samoilla asenteilla joilla toimitaan asumattomilla seuduilla, toimitaan kotona taajamissa – isossa mittakaavassa!

©Timo P. Vartiainen